Uutistiedote – normien purkua ja jälkien korjaamista

Suomalainen työ ja normien purku edellä alkoholipolitiikassa

Perussuomalaisten tavoitteena on ollut nykyistä vapaampi alkoholipolitiikka. Vaikuttaminen hallituksessa toi jälleen tulosta. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät linjasivat tällä viikolla, että vahvat oluet, siiderit ja lonkerot ovat tervetulleita kauppojen hyllyille. Lain tullessa voimaan, kaupoissa myytävien juomien alkoholipitoisuuden raja nostetaan 5,5 prosenttiin. Muutoksesta hyötyy kauppojen ja kuluttajien lisäksi myös panimoteollisuus, johon arvioidaan syntyvän 300 uutta työpaikkaa.

Lisäksi alkoholilain muutoksessa pureudutaan normien purkuun, kun erilaisia lupakäsittelyjä sujuvoitetaan. Jatkossa esimerkiksi kaikkien anniskeluravintoloiden on yhdellä ilmoituksella mahdollista jatkaa tarjoilua klo 04.00:än. Lisäksi ravintolat voivat anniskella kaikkia alkoholijuomia yhdellä luvalla. Näillä toimilla parannetaan yrittämisen edellytyksiä ja vähennetään byrokratiaa.

Uudistuksilla parannetaan myös suomalaisyritysten mahdollisuuksia vientiin, kun alkoholia valmistavien yritysten ulkomainen verkkokauppa vapautetaan sääntelystä. Näin suomalaistoimijat pääsevät samalle viivalle ulkomaisten kilpailijoiden kanssa.

Suomen suunta kääntyy

Nykyinen hallitus peri edeltäjiltään kriisiytyneen Suomen. Lukuisia heidän virheitään on jouduttu korjaamaan. Viimeisimpinä mm. jätevesiasetuksen kohtuullistaminen sekä omistajaohjauspolitiikan uudet linjaukset. SDP on vastustanut tätä kaikkea – mitkään uudistukset eivät ole puolueelle kelvanneet.

Silti he yrittivät hajottaa hallituksen tekemällä välikysymyksen Suomen suunnasta. Vaikka kaikkea sitä, mitä demarit pitävät nyt huonona, he ovat olleet itse aiemmin tekemässä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän pj. Sampo Terho totesikin eduskuntakeskustelussa aivan oikein, että välikysymys on vain tekopyhää puoluepolitikointia. SDP:llä ole mitään eväitä kääntää Suomen huonoa suuntaa. Vastustamalla kaikkea he käytännössä lupaavat olla tekemättä mitään.

Hallitus on istunut pian vuoden. Tulokset alkavat näkyä, kun hallitusohjelmaa askel askeleelta toteutetaan. Se sisältää kaikki toimenpiteet siihen, että Suomen suunta saadaan käännettyä.

Kunnille lisää rahaa omais- ja perhehoidon lisäämiseen

Hallitus päätti torstaina tämän vuoden toisesta lisätalousarviosta. Kunnille osoitettiin lähes 50 miljoonaa euroa lisää rahaa omais- ja perhehoidon kustannusten kattamiseen. Jatkossa tarvittavat vapaapäivät omaishoitajille on turvattu ja perhehoitajat saavat lisää palkkiota. Lisätalousarvion myötä nämä panostukset on kunnissa mahdollisuus panna täytäntöön heti kun laki heinäkuun alussa astuu voimaan.

Omais- ja perhehoitajat ovat korvaamaton voimavara. Jo vuosia lähes kaikki eduskuntapuolueet ovat vaatineet parannuksia omaistaan hoitavien asemaan. Nyt se paranee.

Kirjoitettu 21.5.2016

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa