Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikasta on tullut Suomen linja

Kotouttamisesta ei tule maahanmuuttajille ohituskaistaa

Turvapaikanhakijakriisi on siirtynyt seuraavaan vaiheeseen: kotouttamiseen. Uusia hakijoita tulee tällä hetkellä hyvin vähän, ja moni viime vuonna saapuneista on palannut vapaaehtoisesti kotiinsa. Mutta niille, joiden kohdalla kriteerit täyttyvät, myönnetään oleskelulupa.

Hallitus esitteli tällä viikolla toimintaohjelman, jonka tavoitteena on nopeuttaa kotoutumista ja kuntiin siirtymistä. Kokonaisuus on haastava ja pöydällä on vain vaikeita valintoja, mutta niistä pitää osata valita vähiten huonot.

Oleskeluluvan saaneiden kohdalla paras vaihtoehto on tehokas kotouttaminen. Vastaanottokeskuksissa odottelu on kaikista kallein vaihtoehto. Toimettomuus johtaa monesti myös syrjäytymiseen.

Tällä hetkellä kuntapaikkoja ei ole riittävästi tarjolla ja hallitus tavoittelee ohjelmallaan niiden lisäämistä. Mutta kuntiin sijoittamisen pitää perustua vapaaehtoisuuteen. Perussuomalaiset eivät hyväksy sitä, että kuntia pakotettaisiin vastaanottamaan oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita.

Pidämme huolen myös siitä, että maahanmuuttajille ei luoda ohituskaistoja esim. koulutukseen tai työelämään. Erityisoikeuksia työnhaussa ei jaella, vaikka panostuksia esim. kielen oppimiseen lisätään.

Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikasta on tullut Suomen linja

Eduskunta kävi tiistaina ajankohtaiskeskustelun turvapaikka- ja kotouttamispolitiikasta. Useat mediat, esimerkiksi Iltalehti, tiivisti keskustelun pääasian otsikolla ”Eduskunta totesi: Suomesta tuli nuiva maahanmuuttopolitiikassa”. Muut hallituspuolueet ovat tulleet Perussuomalaisten linjoille.

Perussuomalaiset kansanedustajat toivat keskustelussa esille puolueen vaikutuksen Suomen maahanmuuttopolitiikan kiristymiseen. Muun muassa hallituksen 80 kohdan turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma toteuttaa lähes kaikki ne vaatimukset, joita Perussuomalaiset ovat jo pitkään ajaneet.

Muun muassa perheenyhdistämisen edellytykset tiukentuvat, humanitaarisen suojelun mahdollisuus poistuu ja turvapaikan saaneiden sosiaaliturvasta on tulossa vastikkeellista. Osassa toimenpiteistä lain valmistelu on vielä kesken.

Oppositiossa SDP:n linja turvapaikkapolitiikassa on täysin hämärä. Vihreät, vasemmistoliitto ja RKP kritisoivat hallitusta erityisesti perheenyhdistämisen tiukentamisesta. Heidän linjallaan Suomen maahanmuuttopolitiikka olisi koko Euroopan löysintä ja se näkyisi varmasti tulijamäärissä.

Taistelu Savonlinnan Opettajankoulutuslaitoksen puolesta jatkuu

Perussuomalaiset ovat puhuneet paljon Savonlinnan Opettajankoulutuslaitoksen säilyttämisen puolesta. Laitos on kaupungille ja koko seutukunnalle erittäin tärkeä. Asia on kuitenkin opetusministeri Grahn-Laasosen päätäntävallassa emmekä voi noin vain astua toisen ministerin varpaille. Olemme kuitenkin vedonneet useaan kertaan ministeri Grahn-Laasoseen, ja vääntö asiasta jatkuu edelleen.

Kirjoitettu 6.5.2016

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa