Omais- ja perhehoitajien ahdinkoon vihdoin parannusta

Omais- ja perhehoitajat ovat tärkeä voimavara. Omais- ja perhehoito on inhimillisin hoitomuoto. Lisäksi se säästää yhteiskunnan kustannuksia. Työ on rankkaa ja palkkiot pieniä. Jo vuosia lähes kaikki eduskuntapuolueet ovat vaatineet parannuksia omaistaan hoitavien asemaan – mutta tässäkin asiassa vaadittiin Perussuomalaiset hallitukseen, ennen kuin mitään tapahtui.

Vihdoin, sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän johdolla, tehdään konkreettisia parannuksia omais- ja perhehoitajien asemaan. Hallitus tekee lakimuutoksen, joka turvaa omaishoitajille tarvittavat vapaapäivät ja lisää perhehoitajien palkkioita.

Jatkossa kaikki sopimuksen tehneet omaishoitajat saavat vähintään kaksi vuorokautta vapaata joka kuukausi. Ympärivuorokautisesti hoitoon sidotut omaishoitajat saavat vähintään kolme vapaata vuorokautta kuukaudessa. Vapaat voi tulevaisuudessa käyttää myös useassa osassa. Perhehoidon vähimmäispalkkiota nostetaan noin 80 euroa kuukaudessa. Myös perhehoitajille taataan oikeus vähintään kahteen vapaaseen vuorokauteen kuukaudessa, nykyisen yhden sijaan.

Muutokset tulevat voimaan heinäkuun alussa.

Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikka toimii

Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrä on tippunut merkittävästi. Hakijoita ei ole saapunut Lapin rajanylityspaikoille enää helmikuun jälkeen. Hakijoita tulee tällä hetkellä n. 3 100 hengen vuosivauhdilla. Maahanmuuttovirasto lakkauttaa nyt 33 vastaanottokeskusta, ja 10 keskuksen määräaikainen sopimus päättyy.

Nämä luvut eivät ole sattumaa. Perussuomalaisten tiukka maahanmuuttolinja hallituksessa tuottaa tulosta. Venäjän kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen itärajan vuoto on tukittu. Etelästä meriteitse Saksasta ei saavu enää turvapaikanhakijoita laivayhtiöille annettujen ankarien ukaasien seurauksena. Perussuomalaiset ministerit ja kansanedustajat löivät nyrkkiä pöytään ja loivat kovan paineen. Ponnekas työ Suomen houkuttelevuuteen liittyvien vetovoimatekijöiden vähentämiseen on myös tuottanut tulosta: Ruotsin kautta saapuvien turvapaikanhakijoiden määrät ovat supistuneet radikaalisti. Tällä hetkellä tilanne on se, että Suomesta lähtee enemmän turvapaikanhakijoita kuin tänne tulee.

Perussuomalaiset ministerit jatkavat määrätietoista työtä maahanmuuttopolitiikan tiukentamiseksi. Kriisi on valtava eikä se ole vielä ohi, mutta onneksi olemme hallituksessa juuri nyt. Ilman Perussuomalaisia Suomi olisi täydellisesti hukassa.

Kirjoitettu 3.4.2016

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa