Valtuustoryhmän talousarviopuhe 8.12.2014

Arvoisat valtuutetut, virkamiehet, median edustajat sekä yleisö

Saamme valtuutetut, ja ylipäätään lautakunnissa istuvat luottamushenkilöt olla tyytyväisiä, että olemme saaneet osallistua talousarvion valmisteluun. Viiden vuoden päästä tilanne voi olla aivan toinen. Nykyhallituksen aikana on tehty kuntaliitoksiin sekä sosiaali- ja terveysalan rakennemuutokseen liittyviä suunnitelmia ja päätöksia, jotka pääsääntöisesti murentavat kunnallista itsemääräämisoikeutta. Se oikeus on kirjattu perustuslakiin. Nyt pohditaan, millä tavalla sitä voitaisiin muuttaa.

Kunnallisia tehtäviä on lisätty, kun samanaikaisesti on valtionosuuksia vähennetty. Käytännössä kunnat ovat olleet pakotettuja tekemään kipeitä päätöksiä. Onhan se yksinkertaisempi ja helpompi toimia tällä tavalla. Annetaan niille vähemmän rahaa, saavat sitten itse päättää mitä julkisia palveluja arvostavat ja haluavat ylläpitää. Onneksemme useiden palveluiden saatavuus, palvelun laatu ja taso on kirjattu lakeihin ja asetuksiin. Se antaa meille osittaista turvaa varsinkin sote-palveluiden osalta. Ne toiminnot, jotka eivät ole lakisääteisiä, ovat hyvin helposti liipasimella. Niin meillä kuin monessa muussakin kaupungissa. Päätösvalta näiden ei lakisääteisten palveluiden rahoituksesta, saatavuudesta ja tasosta on meillä valtuutetuilla.

Olemme tyytyväisiä siihen, että kaupungissamme on toiminut talouden tasapainotusryhmä. Siellä on jokaisesta ryhmästä edustus, ja moniin asioihin on päästy vaikuttamaan jo valmisteluvaiheessa. Jos näin ei olisi, kävisi helposti niin, että asia tuodaan valmiiksi pureskeltuna lautakuntaan tai valtuustoon. Vaihtoehtojen puuttuminen ei edesauta demokratian toteutumista.

Valitettavasti monet valtion avustusmuodot ovat vuosittain erikseen haettavissa. Se ei helpota talousarvion valmistelua. Lähinnä arvataan, mitäköhän tänä vuonna tullaan saamaan. Ymmärretään kyllä, että esim. etsivä nuorisotyö meillä Ruukinpajan toteuttamana on äärimmäisen tärkeää toimintaa. Toiminnan vaikutukset ymmärretään, ja toimintaa pikemmin pyritään lisäämään, sillä kysyntää on. Silti rahoitus haetaan joka ikinen vuosi uudestaan. Sama koskee kaupungin monia muitakin toimintoja.

Pitkäaikaistyöttömien määrä tulee kasvamaan. Maksamme ns. sakkomaksuja KELA:lle. Nämä kustannukset siirrettiin Karviaiselta kaupungin taseeseen. Toivottavasti meidän ohuesta organisaatiosta löytyy taho, joka näihin asioihin rupeaa panostamaan. Muuten tämä siirto on silmänlumetta, ja vuoden päästä ihmettelemme, että sakkomaksut ovat kasvaneet. Ei tilanne parane, jos ei jotain konkreettisia toimenpiteitä tehdä.

Käsillä olevan talousarvio on tässä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa kompromissien summa. Tuleva vuosi tulee näyttämään miten talousarvion tekemisessä onnistuimme. Olemme luottavaisia sen suhteen, kunhan valtiovallan suunnalta ei tule ikäviä yllätyksiä.

Karkkilan Perussuomalaiset

Valtuustoryhmä

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa